sunnuntai 23. syyskuuta 2012

Värileikkiä

Sade ripsottaa ikkunaruutuja, ja sisällä on mukavan hämärää. Ihan kynttilänpolttelupäivä. Tosin kävimme tuossa hetki sitten heittämässä autoreissun, kun tyttären suloinen Hilma-hiiri piti lopettaa kasvaimen tulon takia.

Olen viettänyt pari viikkoa aktiivista elämää työn ulkopuolella, ja neulomiseen on jäänyt vain pieniä hetkiä. Viikon sisällä kävin kahdesti teatterissa sekä kerran elokuvissa. Näihin pariin viikkoon on myös mahtunut ensimmäinen Neulekahvilassa käyntini (oli todella mukavaa!!) ja päivä Helsingissä Työterveyslaitoksella ammattitautitutkimuksissa astmani takia. Tällä viikolla sitten olin pari päivää saikkarilla poski-, otsa- ja sylkirauhastulehdusten takia. Jospa toinen ab.kuuri olisi tarpeeksi tehonnut ja viennyt pöpöt mennessään! Nyt huomaankin syksyn ehtineen jo pitkälle, ja kohta alkaa lokakuu. Täytyy sanoa, että syyskuu on mennyt aivan huomaamatta ohitseni. Pääasiassa rauhallisia koti-iltoja kynttilöiden palaessa joka ilta.

Kuvissa neulomukseni parin viikon ajalta kahden sukkaparin verran, ja yksi pari VIIDEN VUODEN ajalta... Ajatella, miten olen voinut unohtaa pitkävartiset sukkani niin kesken, että vain toisen sukan kantapää ja jalkaterä oli tekemättä. En kertakaikkiaan ymmärrä, miksi tämä on jäänyt kesken, ja miksi sukkatekele-mokoma ei ole inahtanutkaan minulle korissa näiden vuosien aikana... Olen sen kyllä siellä silloin tällöin nähnyt, mutta en kiinnittänyt siihen minkäänlaista huomiota. Jokin aika sitten aloin miettimään polvareiden tekoa itselleni syksyä ja talvea ajatellen, ja kuin huomaamatta lankalaatikoitani penkoessa näin lähes valmiin sukkaparin. Noin tunnin neulominen ja pari oli valmis ja päätelty - ja minulla lämpimät pitkät sukat syksyyn. Kävin etsimässä Kangaskasasta sukan aloituskuvat, ja siellähän ne makailee 14.1.2007!!!

Novitan Seiska Veikka Jättiraita sukat kokoa 38, paino 183g. Puikot nro 3.

 Tyttärelle vanhasta ruskeasta ja uudesta turkoosista Seiska Veikasta sukat kokoa 35/36.

18v. pojallemme sukat Nalle Colorista kokoa 42/43. Puikot nro 3. Paino 87g. (Silmukoita 15+14+14+15)

Eilen illalla levitin Seitsemän Veljestä ja Jussi- jämälankani olkkarin lattialle, lukuunottamatta niitä keriä, jotka ovat muissa töissä kiinni. Yhdessä vaiheessa minulla ei ollut jämiä juuri lainkaan, kun virkkasin afrikkalaisia kukkia  ja neuloin raitoja ym. kirjoneuleita, mutta kun niitä ei ole pariin vuoteen tullut tehtyä, on jämätkin kasvattaneet painoaan. Minulle tälläinen värileikki on terapeuttista ajankulua, enkä edes yrittänyt vielä miettiä mitä näistä ihanuuksista aion tehdä. Usein ne kertovat itsestään mihin aikovat muotoutua ajan kanssa. Pahin vaihtooehto olisi, että juuri silloin ei olisikaan haluttua väriä olemassa, ja sitä pitäisi metsästää muualta. Laskin jämäkeräni ja niitä on tässä kasassa 67 kappaletta, eli suurin piirtein jokaisesta on tullut neulottua sukka-tai lapaspari. Langat eivät ihan mahtuneet kaikki n. 30 litran laatikkoon, muutama kerä jäi ulkopuolelle. Nalle-langoista on samankokoinen laatikko olemassa, mutta ei ehkä aivan näin täynnä. Se vasta rakas sisällöltään onkin. Sitten vielä on erikseen ohuista sukkalangoista olevat jämä-ihanuudet. Olisi mukava nähdä teidänkin jämäsäilöjä :)


Värikästä syksyä ja kynttilän liekin lepatusta neulehetkiinne!


5 kommenttia:

  1. Muutama jämäkerä ;) Noista tekee jo vaikka mitä.

    VastaaPoista
  2. Huh huh, haluaisitko tulla meille järjestelemään minun jämälankani? Aloitin järjestelyä vähän joskus kesäkuussa, mutta sitten se jäi. Muutama viikko sitten meillä oli tuparit ja mies halusi siivota myös joka jeevelin komeron. Eli tietysti se sekoitti mun systeemini siellä! Yritä tässä nyt sitten jotakin järjestellä ;)

    Noista jämälangoista syntyy kyllä vaikka mitä, yhtä jos toistakin. Innolla jään odottelemaan, ainakin herkullisen herkullisia värejä!

    Mukavaa alkanutta viikkoa!

    VastaaPoista
  3. Joskus neule- ja muutkin käsityöt vaan jäävät kesken, hyvä kun nyt sait viimein sukkaparisi valmiiksi. Minua keskeseräiset työt ahdistavat, mutta siitä huolimatta niitä lojuu kaapeissa. Varsinkin virkkuutyöt tahtovat jäädä puolitiehen. Jämälankoja löytyy meiltäkin, täytyypä kuvata niitä joskus. Mukavia kynttilänpolttoiltoja sinulle!

    VastaaPoista
  4. Täältähän löytyi tuttu bloggaaja nyt vaan uudessa blogissa ja uudella nimellä. :) Nyt nappaan tämänkin seurattavien listalle, että ainakin silloin tällöin tulee käytyä. Minulla kuluu nykyisin tuo aika niin kumman nopeasti, ettei meinaa ehtiä blogikierroksille riittävästi ;D

    VastaaPoista
  5. Ihanasti lankaa!

    Mulla ei pääse hirveästi kertymään jämäkeriä (vaikka niille olisi suunnitelma), kun lapset nappaa kaiken omiin virkkauksiinsa. Mutta äidiltäni sain pari vuotta sitten vaikka minkälaisia keriä ja keränloppuja, kun hän siivosi vaatekaappiaan. Ne on nyt meidän perheen naisten aarrearkku!

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi :)