sunnuntai 9. syyskuuta 2012

Sukkasadon aloitus

Kävimme työpaikan virkistysreissulla, ja suurin osa porukasta otti osaa koskenlaskuun. Minä jouduin valitettavasti sen jättämään väliin, sillä 1,5 vuotta loukkaamani olkapää ei ole vieläkään kunnossa ja kestä voimakasta rasitusta. Tässä pari kuvaa kauniista maisemasta.



Ennen Sukkasadon alkamista aloitin kirjoneulesukat, ja tässä valmiina.
 Uudesta vaal.pun. Nallesta sekä vanhasta lilasta Nallesta kirjoneulesukat, koko 38. 
Puikot nro 3. Painoa 77g.

 Sukkasadon ensimmäiset valmistuneet Seiska Veikasta, vanha ruskea ja uusi turkoosi, kuuden kerroksen raitoina, kokoa 38. Resori ja jalkaosa puikot nro 3,25 ja varsi muuten nro 3,5. Painoa 106g. Sukkasadossa tallennan varastoani Hillokellariin vanhalla nimelläni Kangaskasa, sillä ehdin ilmoittautua sinne ennen kuin tämän uuden blogin loin.

Tässä uusi kuva tyttäreni ihanista marsuista. Meillä on tätä nykyä kolme marsua, sillä uusin tulokas vanha rouva Flame, on tullut eläkepäiviään viettämään Aava-neidin ja Halla-herran seuraksi. Alkupomotteluiden jälkeen kaikki ovat sulassa sovussa ja jakavat niin ruuan kuin pesämökinkin sopuisasti. Ja juttelevat todella mielellään ja äänekkäästi. Kyllä ne ovat sitten mukavia kavereita! Flame on entinen näyttelymarsu ja sillä on paljon kauniita rusetteja. Hauskan näköinen karvakasa.


Mukavaa sunnuntaipäivää! Minä lähden mieheni kanssa katsomaan vielä kesän viimeistä kesäteatteriesitystä Pinokkiota, jossa tyttäremme esittää yhtä pääosan roolia. Mieli on kepeä ja iloinen tämän näytelmän myötä. Sitä samaa toivon teille kaikille!



4 kommenttia:

  1. Kauniita sukkia! Harmi, että esim. tuo ruskea on poistunut 7 Veljeksen värikartasta. Toivoisin laajoja värikarttoja näihin peruslankoihin.

    Suloisia marsuja :)

    VastaaPoista
  2. Ihania sukkia! Kauniissa maisemassa olette retkeileeltkin työporukan kanssa. Veikeitä marsuja.

    VastaaPoista
  3. Upeita maisemia ja kiva blogi muutenkin.
    Laitoin muuten nyt sen aaltoilevan sukan ohjeen blogiini. Toivottavasti aukeaa, itselläni aukeaa toisella koneella, mutta toisella ei.

    VastaaPoista
  4. Voi ihanaa kun löydettiin taas täällä blogimaailmassa, mulla oli hukassa monta alkuajan ystävää, nyt sain taas sinutkin listoille. Hyvää syksyä

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi :)